Vierailu Hobbitonin talotehtaalle
Tässä blogauksessa on fiilistelyä päiväretkestä Hobbitonin talotehtaalle Viroon ja kuvia komeista hirsistä, joista meidän tuleva koti rakentuu.
Hobbitonin toimari Andrus kutsui meidät Viroon rungon veistämisen edistymistä katsomaan ja halusin tottakai käydä siellä. Hobbitonin tehdas sijaitsee Räpinassa, Etelä-Virossa, reilun kolmen tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. En halunnut jättää Mariaa yöksi yksin kotiin vauvelin kanssa, joten reissu pitäisi ehtiä tekemään päiväseltään. Ja hyvin se sillä tavoinkin onnistuu, tulee vaan paljon matkustamista suhteessa perilläoloaikaan; lähtö Helsingistä 7:30 lautalla ja paluu takaisin 21:30. Siinä välissä neljä tuntia lautalla, reilu kuusi autossa ja vajaa kaksi perillä, sisältäen lounaan.
Mutta kyllä kannatti lähteä! Oli tottakai huikeaa nähdä meidän tuleva koti ihan livenä ja päästä koskemaan sen massiivisia hirsiä. Sen lisäksi oli tärkeää saada jutella rauhassa Andrusin kanssa taloprojektista ja suunnittelusta ja elämästäkin. Andrusilla on kolme lasta ja tuoreena isänä oli kivaa kuulla oppeja ja vinkkejä vanhemmuuteen.
Koin myös tärkeäksi saada kertoa taloa veistäville miehille miten kiitollinen olen heidän työstään ja ammattitaidostaan. Vein heille pienet Suomi-aiheiset tuliaiset; Kaffa Roasteryn joulukahvia, Fazerin piparkakkusuklaata ja henkilökohtaiset kiitosviestit sisältävät jouluaiheiset kortit. Miehet vitsailivat hymyssä suin, että joulupukki oli saapunut aikaisin!
Kuvia veistämisen edistymisestä
Hobbitonin operaation koko yllätti
Yllätyin vähän Hobbitonin tehdasalueen koosta ja lukuisista rakennuksista. En varmaan ollut tajunnut ajatella, mitä kaikkia halleja, vajoja ja varastoja heidän kokoisen hirsitalotehtaan pyörittämiseen vaaditaan.
Heillä on yhteensä neljä veistohallia kolmessa eri lokaatiossa Räpinan aluella. Jokaisessa hallissa on Log Master ja 5-6 hirsien veistäjää. Log Master vastaa veistämisestä ja valitsee jokaisen talossa käytettävän hirren ja mihin kohtaan ja miten se tulee. Veistäjät tekevät sitten itse veistotyön ja runkojen kasaamisen. Hobbiton työllistää yhteensä noin 55 henkilöä.
Taloissa käytettävät puut he ostavat pääosin Estonian State Forest Managementilta ja ne tulevat noin 50 km etäisyydeltä Räpinasta. Eli Etelä-Suomeakin ajatellen voitaneen puhua lähituotannosta. Tukkien kuivaamista varten heillä on useita katoksia ja halleja ja myös omat kuivaamot. Vastakaadetut ja sahaamattomat tukit he kuivaavat pihamaalla väliaikaisten katosten tai pressujen alla.
En tajunnut ottaa tehdasalueelta kuvia, joten pyysin Andrusia lähettämään jotain hänellä olevia. Alla olevat kuvat ovat Hobbitonilta saamiani.
Kiitos lukemisesta! Vastaan mielelläni kysymyksiin esimerkiksi kommenteissa alla.
Tällä välin tontille on rakennettu perustukset, jes! Kirjoittelen niistä myöhemmin oman postauksen.